Kunnanjohtaja ehdottaa uuden koulun rakentamista Pedersheimiä vastapäätä
Pedersören kunnanjohtaja Stefan Svenfors ehdottaa, että Pedersöre rakentaa Pännäinen-Östensö-alueen uuden koulun Pederheimiä vastapäätä sijaitsevalle peltoalueelle. Ratkaisu edellyttää, että kunta tekee maa-alueen vaihdon. Kunnanvaltuusto päättää asiasta.
Ehdotus koulukysymyksen ratkaisuksi koostuu useista eri vaiheista.
Kyse on osittain sekä päätöksestä lakkauttaa Pännäisten ja Östensön koulut, että uuden koulun rakentamisesta Pännäisten, Lövön, Katternön ja Östensön kylien oppilaille. Se on prosessi, jonka on täytettävä tietyt lakisääteiset kriteerit.
Päätös uuden koulun sijoituksesta on myös tehtävä.
Kunta on selvittänyt useita eri vaihtoehtoja koulun sijainnista ja selvitysten perusteella, kunnanjohtaja Stefan Svenfors ehdottaa kunnan päättäjille, että koulu rakennettaisiin Pedersheimiä vastapäätä olevalle peltoalueelle Pännäisissä. Ehdotuksessa oletetaan, että valtuutetut ensin hyväksyvät maa-alueen vaihdon nykyisen maanomistajan kanssa.
Svenfors katsoo, että monet yksityiskohdat puhuvat Pedersheimratkaisun puolesta.
– Mielipiteitä löytyy aina. Objektiivisen valmistelun näkökulmasta olemme tullut tähän tulokseen. Jo olemassa olevaa asemakaavaa on laajennettava ja se on helpompaa kuin uuden asemakaavan laatiminen. Alueelle on jo rakennettu teitä, kunnallistekniikkaa ja ympäristö on rauhallinen ja hyvä, Svenfors sanoo.
Kunnan on myös löydettävä nopea ratkaisu nykyisen Bennäs skolanin sisäilmaongelmiin.
– Valmistelussa olemme yrittäneet huomioida kaikki näkökohdat objektiivisesti. Tämän jälkeen valtuutettujen on tehtävä päätökset, Svenfors sanoo.
Kunnanhallituksen käsittelyssä maanantaina
Kunnanhallitus käsittelee ehdotusta maa-alueen vaihdosta kokouksessaan maanantaina 14. lokakuuta. Jos kunnanhallitus kannattaa ehdotusta, kunnanvaltuusto tekee päätöksen asiassa seuraavana maanantaina 21. lokakuuta.
Mikäli myös kunnanvaltuusto hyväksyy maa-alueen vaihdon, muodollinen päätöksentekoprosessi sekä uuden koulun rakentamisesta että Pännäisten ja Östensön koulujen lakkauttamisesta voi edetä. Lain mukaan kunnan on annettava sidosryhmille mahdollisuus kommentoida koulujen lakkauttamista ennen kuin päätös tehdään. Siksi kunnanjohtaja ehdottaa, että Pedersöre järjestää yleisötilaisuuden maanantaina 4. marraskuuta.
– Haluamme antaa jokaiselle, joihin kouluverkon muutokset vaikuttavat jollain tavalla, mahdollisuuden saada tietoa suoraan meiltä ja ilmaista näkemyksensä suunnitelmista, sanoo opetusjohtaja Rolf Sundqvist.
Tiedotustilaisuuden jälkeen tavoitteena on, että kunnanvaltuusto päättää koulujen lakkauttamisesta talousarviokokouksessa maanantaina 25. marraskuuta. Samassa kokouksessa valtuusto tekee päätöksen siitä, että uusi koulu rakennetaan Pedersheimiä vastapäätä sijaitsevalle tontille.
Suurkouluhanke ei etenee
Kunta on myös tehnyt selvityksen Östensö-Pännäisten koulurakennushankeen yhdistämistä Kyrkoby skolan peruskorjaus- ja laajennushankkeeseen. Selvitys osoittaa, että rakennushanke tulisi niin kalliiksi, ettei sitä kannata toteuttaa. Kunnanjohtaja ehdottaa kunnanhallitukselle, että Kyrkobyn skolan peruskorjaus ja laajennus etenee erillisenä hankkeena.
Kunnanhallituksen esityslista 14 . lokakuuta 2019 (ruotsiksi).
Teksti: Malin Henricson, tiedottaja
Kuva: Fredrik Djupsjöbacka
Lisätietoja: Kunnanjohtaja Stefan Svenfors, puhelin 050-5120 420, sähköposti: stefan.svensfors@pedersore.fi