Uusi logo symboloi kasvuvoimaa ja avoimuutta
Pedersöre uudistaa visuaalisen ilmeensä kauttaaltaan: luvassa on uusi logo, uusi värimaailma sekä uusi ja saavutettavuudeltaan parempi verkkosivusto.
Paljon on vettä virrannut Ähtävänjoessa sen jälkeen, kun Pedersören vanha punainen logo otettiin käyttöön vuonna 2001. Uutta graafista profiilia on suunniteltu yli vuoden verran, ja kunnanjohtaja Stefan Svenfors on tyytyväinen tulokseen.
– Visuaalisella ilmaisulla on entistä suurempi merkitys, koska suuri osa viestinnästämme on siirtynyt verkkoon ja sosiaaliseen mediaan. Kunnan osalta graafisen profiilin suunnittelu on tarkoittanut sitä, että meidän on täytynyt miettiä, mitä haluamme viestittää ja mitkä ovat arvomme, Svenfors sanoo.
Muotoilijoiden Johanna Öst Häggblomin ja Ida-Maria Wikströmin tehtävänä oli ottaa suunnittelun lähtökohdaksi kunnan vaakunan tähkä ja kulttuuritalo Axin logo, jonka kaksikko loi muutama vuosi sitten. Heillä oli siis jo muotokieli ja tuntuma valmiina.
– Haaste piili siinä, että prosessista tuli käänteinen, koska kulttuuritalon logo on Pedersören logon alainen. Meidän piti toisin sanoen löytää pohjaidea jälkikäteen, Öst Häggblom ja Wikström sanovat.
Tuloksena on auringon kypsyttämän ohrantähkän, kasvavan puun ja avoimen oven yhdistelmä.
– Ajatuksenamme on, että logo ilmaisee Pedersören olevan vastaanottavainen kunta, jossa on tilaa kaikille. Täällä on tilaa juurtua. Muoto voi tuoda mieleen myös ohrantähkän, joka ilmaisee, että täällä on tilan lisäksi mahdollisuus kasvaa.
Yksinkertaisesti sanottuna kyse on kasvuvoimasta ja avoimuudesta samassa paketissa.
Kunnanjohtaja Stefan Svenforsin mielestä logo viestii muutakin.
– Logo peilaa historiaamme ja antaa vihjeen siitä, miten haluamme ympäröivän maailman näkevän meidät, hän sanoo.
Logosta on myös toinen versio, johon on lisätty ”Anno 1348”. Tuona vuonna Pedersören nimi mainittiin ensimmäisen kerran asiakirjoissa.
Myös kunnan pitkät perinteet ja ympäristö inspiroivat Öst Häggblomia ja Wikströmiä, kun he suunnittelivat graafisen profiilin väripalettia. Ohrantähkän kullanruskea väri on tärkein pääväri yhdessä mustan ja valkoisen kanssa.
– Lisäsimme syvänsinisen sävyn, joka sopii hyvin yhteen muiden kunnan logotyyppien kanssa. Syvänsinen toimii siten yhdistävänä linkkinä aivan kuten Pedersören vesistö, he kertovat.
Punamulta on tärkeä osa Pedersören identiteettiä ja on edelleen mukana
väriskaalassa. Väripalettia täydennettiin kunnan kasvuvoimaa symboloivalla keväänvihreällä sävyllä ja taivaansinisellä vivahteella.
Logo ja väripaletti tulevat näkymään kunnan markkinoinnissa, ilmoituksissa, lipuissa, autojen teippauksissa ja kunnan verkkosivustolla www.pedersore.fi. Käyntikortteja ja PowerPoint-malleja on myös tehty.
Pedersören väripaletti: ohratähkä, syväsininen, punamulta, taivaansininen ja kevätvihreä.
Myös verkkosivusto on uudistettu. Osittain siksi, että se vastaa nyt Pedersören uutta visuaalista ilmettä, ja osittain saavutettavuusvaatimusten vuoksi. Verkkopalveluiden saavutettavuuden tavoitteena on parantaa yhdenvertaisuutta digitaalisessa yhteiskunnassa. Vammaisten henkilöiden tai henkilöiden, joilla on muita vaikeuksia, on myös voitava tutustua kunnan verkkosivuston sisältöön. Se edellyttää sekä teknisiä ratkaisuja että selkeää ja ymmärrettävää sisältöä.
– Kehitämme ja työskentelemme asian parissa koko ajan, tiedottaja Malin Henricson sanoo.
Lisätietoja antavat: kunnanjohtaja Stefan Svenfors, 050-5120 420, stefan.svenfors@pedersore.fi sekä muotoilijat Johanna Öst Häggblom 050–307 41 54 että Ida-Maria Wikström 050–351 2786.