Vesinäytteiden testitulokset saadaan tiistaina
KALLAN YMPÄRISTÖTERVEYS TIEDOTTAA: Meneillä olevan Pietarsaaren veden talousveden liian korkeiden rautapitoisuuksien johdosta on Kallan Ympäristöterveys ottanut Pietarsaaren vedestä tänään 16.10.2023 seitsemän (7) viranomaisnäytettä eri paikoista. Viranomaisnäytteet on lähetetty laboratorioon analysoitavaksi.
Ensimmäiset tulokset saadaan mikrobiologisista parametreistä huomenna tiistaina. Analyysitulokset muun muassa raudasta odotetaan valmistuvan torstaina 19.10.2023. Kallan Ympäristöterveys tulee ilmoittamaan analyysituloksista lehdistötiedotteella sekä kotisivuillaan. Kallan Ympäristöterveys tulee tekemään päätöksen mahdollisista toimenpiteistä analyysivastauksien perusteella. Analyysituloksien tulkitsemisen tekee Kallan Ympäristöterveyden viranhaltijat saatavilla olevien lakien ja ohjeiden mukaisesti.
Jatkuvan valvonnan viranomaisnäytteessä, joka otettiin maanantaina 9.10.2023, oli rautapitoisuus 57 µg/l.
Meillä olevan tiedon mukaan kyseessä on edelleen häiriötilanteesta, jossa laatutavoite raudalle ylittyy Pietarsaaren veden omissa käyttötarkkailunäytteissä. Laatutavoite 200 µg/l (raudalle) ei ole sellainen raja-arvo, jossa sen ylittyminen tarkoittaisi terveysvaaraa. Johtava ylilääkäri Peter Nieminen Pohjanmaan hyvinvointialueelta vahvistaa, että Pietarsaaren veden juomavedessä nyt esiintyvä rautapitoisuuden nousu ei aiheuta terveysvaaraa.
Seuraamme aktiivisesti tilanteen kehittymistä ja seuraava tiedote lähetetään huomenna tiistaina 17.10.2023 iltapäivän aikana.
Lisätietoja antavat:
Annika Porthin, ympäristöterveydenhuollon päällikkö, 050 502 2049
Outi Fränti, terveystarkastaja, 050 362 3478