Ajankohtaista lapsille ja nuorille Minigolfkenttä rakennetaan kun talven lumi sulaa   
Kunnan puutarhuri Hans Björklund seisoo nurmikolla ja osoittaa takanaan olevaa aluetta.

Tälle paikalle rakennetaan minigolfkenttä, kertoo kunnan puutarhuri Hans Björklund. 

Minigolfkenttä rakennetaan kun talven lumi sulaa   

Oletko kuullut, että kunta rakentaa minigolfkentän? Aivan oikein, ja tavoitteenamme on saada se valmiiksi kesäloman alkuun mennessä.   

Aiemmin tänä vuonna Pedersören asukkaita pyydettiin äänestämään siitä, mihin kunta käyttäisi 10 000 euroa. Tuloksena oli, että kunta rakentaa minigolfkentän Ankkalammen viereen Pännäisissä.    

Kentän suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaa kunnan puutarhuri Hans Björklund. Hän on tilannut yhdeksän rataa, jotka toimitettiin kunnan varastoon Pännäisissä tänä syksynä. Radat säilytetään laatikoissa talven aikana.   

– Kenttä rakennetaan ensi keväänä. Radat sijoitetaan pääkirjaston ja kylätalon Loffensin väliselle nurmikentälle, Björklund sanoo.   

Radat ovat eritasoisia, joissakin on esim. mäkiä ja kulmia.  

Minigolfkenttä maksaa yli 10 000 euroa, joten kunta maksaa osan radoista puistoihin ja istutuksiin varatuilla määrärahoilla.

– Kenttä on käyttövalmiina toukokuun loppuun mennessä, jos meillä on normaali kevät, Björklund sanoo.   

Kerromme tarkemmin kentän käytösta ja varusteiden lainaamisesta keväällä.  

Teksti & kuva: Malin Henricson, tiedottaja