Uudet liikennejärjestyelyt Edsevössä 24. helmikuuta alkaen.
Kantatie 68 suljetaan liikenteeltä torstaina
Edsevössä tehdään sillanrakennustöitä 24. helmikuuta alkaen, kun Holmintien alikulkusillan kohdalle tehdään uusi risteyssilta. Kantatie 68 suljetaan liikenteeltä Granholmintörmän ja valtatie 8:n liittymän välillä.
Liikenne ohjataan työmaa-alueen ohi pohjoisesta Hotellitien kautta. Myös pyöräily- ja jalankulkuliikenne siirretään väliaikaiselle reitille. Hotellitie on suljettu liikenteeltä Holmintien risteyksestä pohjoiseen. Kulku hotellille tapahtuu huoltoaseman suunnalta valtatie 8:n liittymästä. Kiertoreiteille on opastus paikan päällä. Alennetut nopeusrajoitukset ovat käytössä kantatiellä 68 ja valtatiellä 8 Edsevön liittymän kohdalla.
— Töiden ei arvioida merkittävästi ruuhkauttavan liikennettä. Hetkelliset työmatkaliikenteestä johtuvat ruuhkat ovat mahdollisia, kertoo projektipäällikkö Pasi Kivioja Väylävirastosta.
Työt liittyvät Kt68 Pedersöre -tienparannushankkeeseen. Edsevön nykyistä eritasoliittymää parannetaan ja Holmintielle rakennetaan risteyssilta. Katuyhteyksiä parannetaan liikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden parantamiseksi. Lisäksi Kolppiin rakennetaan uusi rautatien ylikulkusilta nykyisen sillan pohjoispuolelle. Töiden arvioidaan valmistuvan Edsevön osalta elokuussa ja Kolpissa syksyn 2022 aikana.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Pasi Kivioja, Väylävirasto, p. 029 534 3602, pasi.kivioja@vayla.fi
Työnjohtaja Ari Seppänen, Skanska Infra Oy, p. 050 467 5855, ari.seppanen@skanska.fi
Tiemestari Stefan Hellund, Pedersören kunta, p. 050 562 5707, stefan.hellund@pedersore.fi
Hanke verkossa
https://vayla.fi/kt-68-pedersore