Ajankohtaista Pedersöre käynnistää yt-neuvottelut
30.3.2020

Pedersöre käynnistää yt-neuvottelut

Pedersören kunta käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, joka koskevat koko henkilöstä.

Henkilöstöjaosto, joka koostuu työnantajan ja luottamushenkilöiden edustajista, päätti asiasta perjantaina. Neuvottelut kestävät kaksi viikkoa. Tavoitteena on lomauttaa 15. toukokuuta alkaen ensisijaisesti ne henkilöstöryhmät, joiden työhön eräiden kunnallisten toimintojen sulkeminen suoranaisesti vaikuttaa.

Tilanne on seuraus poikkeusoloista, jotka maan hallitus julisti 16. maaliskuuta 2020, sekä hallituksen toimista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Hallituksen päätöksen seurauksena valtaosa kunnan oppilaista saavat etäopetusta kodissa, minkä takia ruoka- ja siivouspalvelujen tarve on vähentynyt voimakkaasti. Kirjastot ovat suljettuja, ja myös varhaiskasvatustoiminnan tarve on vähentynyt, kun vanhempia kehotetaan hoitamaan lapsensa kotona.

Kaudeksi 30. maaliskuuta – 14. toukokuuta työnantaja tarjoaa useita vaihtoehtoja työntekijöille niissä yksiköissä, joiden toiminta on kokonaan tai osittain keskeytynyt.

Työntekijät voivat pitää lomaa tai muuta vapaata, sopia vapaaehtoisesta lomautuksesta tai ne voidaan sijoittaa muihin tehtäviin kunnassa tai sosiaali- ja terveysvirastossa. Tässä otetaan huomioon työntekijän koulutus ja pätevyys muihin tehtäviin.

Viimeisenä keinona työnantaja voi myöntää työntekijälle lomaa 2. toukokuuta alkaen.

Yt-neuvottelut taloudellisesta syistä jatkuvat tämän päivämäärän jälkeen koko henkilöstön kanssa.

 Teemme kaikkemme minimoidaksemme yksittäisiin työntekijöihin kohdistuvat vaikutukset, samalla kun kaikki toivomme, että tilanne normalisoituu mahdollisimman pian, kunnanjohtaja Stefan Svenfors sanoo.