Ajankohtaista Sandsund skolan uusi osa otettiin käyttöön
13.8.2024
Uuden koulun julkisivu. Lähempänä koulun sisäänkäyntiä näkyy lapsia. Äiti ja lapsi kävelevät kohti koulua pihalla.

Sandsund skolassa aloittaa tänä syksynä yhteensä 171 oppilasta.

Sandsund skolan uusi osa otettiin käyttöön

Ilmassa oli odotusta ja jännitystä, kun Sandsund skolan oppilaat kokoontuivat koulupihalle tänä aamuna. Kaksivaiheisen kouluhankkeen ensimmäinen vaihe on valmistunut, tarkoittaen sitä, että esikoulu ja luokat 1–2 aloittivat lukuvuoden aivan uusissa tiloissa.

Uudessa koulurakennuksessa on myös liikuntasali, ruokasali ja opettajien työhuone sekä koulun aamu- ja iltapäivätoiminta.

"Hienoa. Epätodellista. Olemme odottaneet tätä kauan. Koulun piha on niin iso”, kuului kommentteja koulupihalla.

Sandsund skolassa aloittaa tänä syksynä yhteensä 171 oppilasta. Vuosiluokat 3–6 jatkavat vanhassa koulurakennuksessa toisen vaiheen toteutumista odotellessa.

Rehtori Susanne iloitsee siitä, että rakentamisen ensimmäinen vaihe on ohi.

– On hieno tunne aloittaa uusissa ja hyvissä tiloissa. Haasteenamme on saada kaikki synkronoitua niin, että meistä tulee yksi ja sama koulu, vaikka työskentelemme kahdessa rakennuksessa, hän sanoo.

Uusi koulu vihitään virallisesti käyttöön lokakuussa.