Ajankohtaista Sursik skola on syyslomalla koko viikon
9.10.2020
Sursik skola.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti perjantaina muokata Sursikin työjärjestystä siten, että koululla on syysloma koko viikko 42.

Sursik skola on syyslomalla koko viikon

Sursik skolan syyslomaa on lyhyellä varoitusajalla jatkettu kahdella päivällä. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti perjantaina muokata Sursikin työjärjestystä siten, että koululla on syysloma koko viikko 42 (12.–16.10).  Alkuperäisten suunnitelmien mukaan syysloman pituus olisi ollut kolme päivää, 14–16.10.

Muutos tarkoittaa, että kaksi työpäivää siirtyy kevätlukukaudelle.

Syysloman pidentäminen on varotoimenpide koronaviruksen leviämisen estämiseksi kunnassa. Sursik skolassa ei ole todettu virustartuntaa.

Vanhemmille annettiin mahdollisuus ottaa kantaa ehdotukseen Wilman kautta, ja ylivoimainen enemmistö kannatti ratkaisua.

Kunnan muissa peruskouluissa syysloma pidetään suunnitelmien mukaisesti 14–16.10.

Pedersöre gymnasium siirtyy tilapäisesti etäopetukseen kahdeksi päiväksi, 12–13.10, ja sen jälkeen opiskelijat ovat syyslomalla loppuviikon.