Ajankohtaista Uuden koulun luonnokset hyväksytty
20.4.2021
Animaatiokuva uudesta koulurakennukesta. Pääsisäänkäynnin puolella on päällystetty liikennealue.

Kiinteistön runkorakenteet valmistetaan betonista, kun taas julkisivu on pääosin puupanelia. Kuvaanimaatio: Laaja Arkitekter.

Uuden koulun luonnokset hyväksytty

Kunnanhallitus on hyväksynyt uuden Bennäs-Östensö-Sundby skolan niin sanotut L2-luonnokset ja kustannusarvion. Hankkeen nykyinen kustannusarvio on 7,9 miljoonaa euroa, mikä ylittää valtuuston hyväksymän määrärahan 1,1 miljoonalla eurolla.

Koulurakennus on suunnitelmien mukaan 2 950 neliömetrin suuruinen. Bruttopinta-ala on 3 400 neliömetriä. Kiinteistö mitoitetaan siten, että koulua voidaan tulevaisuudessa laajentaa 2–4 luokkahuoneella. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteiset tilat, kuten juhlasali, käytävät ja vessat, on hieman laajennettu ensimmäisiin luonnoksiin verrattuna. Ajatuksena on, että kiinteistöön mahtuu tarvittaessa toisen kyläkoulun oppilaat. Mahdollinen lisärakennus sijoitetaan kahden paviljonkien päätyihin.

Koulu rakennetaan pääosin yhteen kerrokseen, mutta opettajien taukotila ja henkilökunnan työhuoneet sijoitetaan toiseen kerrokseen. Kiinteistön runkorakenteet valmistetaan betonista, kun taas julkisivu on pääosin puupanelia.

Insiniööritoimisto BJ Häggblomin laskelmien mukaan kokonaiskustannukset ovat runsaat 7,9 miljoonaa euroa. Summa ylittää valtuuston joulukuussa hyväksymän budjetin 1,1 miljoonalla eurolla.

Kunnanhallitus hyväksyi sekä luonnokset että kustannusarvion maanantaina, mikä tarkoittaa, että suunnittelu voidaan viedä loppuun tämän kevään aikana. Alustavan aikataulun mukaan tarjouspyyntö lähetetään kesäkuussa. Tarkoituksena on, että kunnanhallitus käsittelee tarjoukset elokuussa.

– Sen jälkeen näemme, tarvitaanko lisärahoitusta, sanoo kunnanjohtaja Stefan Svenfors.

Rakentaminen aloitetaan alustavasti lokakuun lopussa. Koulu on suunnitelmien mukaan käyttövalmis elokuussa 2023.