Uuden koulun nimeksi tulee Axåkers skola
Pännäisiin rakennettavan uuden koulun nimi on Axåkers skola. Näin opetus- ja kasvatuslautakunta päätti lokakuussa pidetyssä kokouksessaan.
Östensöstä kotoisin oleva Mats Ehnvall jätti tämän ehdotuksen nimikilpailussa, joka järjestettiin viime keväänä. Ehnvall kertoo, että nimi tuli heti mieleen, kun hän ajatteli sopivaa nimeä koululle. Hän on töissä Amada Automationissa, joka sijaitsee tulevan koulun vieressä.
Hän sai inspiraationsa kunnan vaakunasta ja ympäristöstä sekä siitä, että edellisen maanomistajan nimi on Åkers.
– Kunnan vaakunassa on tähkä ja koulu sijoitetaan pellolle, sen vuoksi ”Axåker”. Axåkers skola on neutraali nimi koululle, jonka oppilaat tulevat eri kylistä. Se luo yhteisöllisyyttä koulutien pituudesta riippumatta, Ehnvall sanoo.
Nimikilpailuun osallistui 19 henkilöä, joista muutamilla oli useita ehdotuksia.
Kunta tulee palkitsemaan Ehnvallia pienellä lahjalla.