Ajankohtaista Valtuusto hyväksyi talousarviokehyksen
31.8.2021
Kunnantalon virastosalissa on meneillä kokous.

Valtuusto hyväksyi talousarviokehyksen

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2022 talousarviokehyksen. Ensi vuoden arvioitu ylijäämä on noin 0,7 miljoonaa euroa. Verotulot on laskettu muuttumattomien veroprosenttien pohjalta.

– Laskemme, että kunnan taloudellinen kantokyky tule olemaan vakaa, edellytykset siihen ovat hyvät. Mutta tilanne voi tietysti muuttua, kunnanjohtaja Stefan Svenfors sanoo.

Viime vuonna kokonaistuotanto laski Suomessa 2,7 %. BKT tulee kasvamaan kuluvana vuonna 2,7 % tai enemmän. Ensi vuonna kasvu tulee olemaan lähes 3 prosenttia. Tänä vuonna 4 % kasvavan viennin odotetaan jatkavan kasvua ja lisääntyvän 5,5 %. Myös investoinnit, jotka tänä vuonna kasvavat 1 %, kasvavat ensi vuonna 3 %.

 

Ensi vuoden tulolaskelmat pohjautuvat edellä mainittuun kasvuennusteeseen. Verotulot on laskettu Kuntaliiton laatiman ennustekehikon avulla, joka koskee koko kuntasektoria.

Pedersören asukasluku on noussut yli 11 200 asukkaaseen heinäkuussa 2021. Väestön oletetaan jatkavan kasvua 50 hengellä vuodessa.

Valtionosuudet kasvavat ensi vuonna 6 % tai 158 euroa/asukas. Valtionosuudet kasvavat indeksitarkistuksen, valtion ja kuntien välisen kustannusten jakautumisen tarkistuksen, lisääntyvien tehtävien ja vähentyneiden verotulojen kompensaation vuoksi. Lisäksi valtionosuuksiin vaikuttavat kuntakohtaiset tekijät, kuten asukkaiden ja oppilaiden määrä, sairastavuus ja työllisyystilanne.

Verorahoituksen (valtionosuudet ja verotulot) on laskettu olevan yhteensä 70,4 miljoonaa euroa, mikä on 2,2 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2022 taloussuunnitelmassa. Menot (ulkoiset) ovat yhteensä 80,6 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveyshoidon – erikoissairaanhoidon mukaan lukien – kustannusten arvioidaan nousevan 6,5 % korkeammiksi kuin kuluvan vuoden talousarviossa.

Palkkakustannusten on arvioitu vuoden 2022 talousarviokehyksessä kasvavan runsaat 2 %, mutta koska myös palkan sivukulut nousevat, henkilöstökustannusten nousu tulee olemaan lähes 2,5 %.

Talousarviokehykseen sisältyy tuntiresurssin lisäys 55 vuosiviikkotunnilla alkaen 1.8.2022.

Viime vuonna Pedersören tulos oli 4,0 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kuluvan vuoden talousarviossa ylijäämäksi on arvioitu 0,25 miljoona euroa. Kasvavista verotuloista huolimatta tulosennustetta tarkistettiin alaspäin niin, että odotettu tulos on 0,1 miljoonaa euroa, koska terveyden- ja sairaanhoitokulut kasvavat nopeasti.

Lautakuntien on jätettävä talousarvioesityksensä viimeistään 30. syyskuuta 2021.

Kunnanhallituksen talousarviokäsittely on 17.–18. marraskuuta ja kunnanvaltuusto päättää talousarviosta 7. joulukuuta 2021.