Lisää joustavuutta jokivarsirakentamiseen Kolpissa
Kunnanhallitus on päättänyt antaa maanomistajille mahdollisuudet hakea poikkeuslupaa rakentamiseen Kolpin rantayleiskaava-alueen AP-tonteilla (pientalotonteilla).
Rantakaava olisi itse asiassa päivitettävä ensin, mutta koska kaavan tarkistaminen ei tule toteutumaan lähivuosina, kunta on tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan on mahdollista hakea poikkeusta.
Seuraavat kriteerit on täytettävä:
- Alue on suuruudeltaan vähintään 2 000 neliömetriä.
- Rantaviivan pituus on vähintään 40 metriä.
- Alueella ei ole asemakaavaa.
- Turvallisten liikenneyhteyksien järjestäminen onnistuu.
Lisäksi on olemassa rajoittavia tekijöitä, kuten navettojen ja voimajohtojen suojavyöhykkeet, melu sekä pohjavesialueet.
Pedersören kaavoittaja Anna-Karin Pensar huomauttaa, että uusi lainsäädäntö antaa kunnalle mahdollisuuksia tiivistää asustusta keskusta-alueilla, myös ranta-alueilla.
– Siksi yritämme nyt vastata asuntotonttien kysyntään Kolpissa tällä tavoin. Tarkoituksena on kuitenkin vähitellen tarkistaa rantayleiskaava, hän sanoo.
Teksti: Malin Henricson
Lisätietoja: kaavoittaja Anna-Karin Pensar puh. 06-7850 324