Ajankohtaista Katuvalot vaihdetaan led-valaisimiin 100 000 eurolla
12.5.2022
Uusi tievalaistus Vanhalla Pännäistentiellä Sandsundissa.

Vanhalle Pännäistentielle Sandsundissa on varattu 19 000 euroa, ja siellä lamppujen vaihto on jo tehty.

Katuvalot vaihdetaan led-valaisimiin 100 000 eurolla

Pedersöre korvaa järjestelmällisesti vanhat elohopealamput energiatehokkailla led-valaisimilla kunnan teillä. Tämän vuoden talousarviossa on varattu 100 000 euroa lamppujen vaihtoon tietyillä tieosuuksilla.

Esimerkiksi Vanhalle Pännäistentielle Sandsundissa on varattu 19 000 euroa, ja siellä lamppujen vaihto on jo tehty. Åvist, Tallbacka ja Sisbacka ovat myös tämän vuoden toimenpidelistalla.

– Led-lamput säästävät energiaa, lisäksi elohopealampuille ei ole enää mahdollista saada uusia polttimia, selittää kunnan tiemestari Stefan Hellund.

Pedersöre vastaa yhteensä noin 3 200 valonlähteestä kunnan omilla asemakaava-alueilla, yksittäisillä teillä ja valtion teillä. Näistä noin 2 000 ovat edelleen elohopealamppuja. Kunnan katujen tievalaistuksesta noin 70 prosenttia on jo korvattu led-valaisimilla. Suurin osa jäljellä olevista elohopealampuista sijaitsee Yli-Ähtävän ja Purmon asemakaava-alueilla.

Tekninen lautakunta on päättänyt nostaa yksittäisille tiekunnille myönnettäviä avustuksia, joita käytetään tievalaistuksen rakentamiseen. Aiemmin kunta myönsi avustusta 170 euroa / valaisin. Lautakunnan edellisessä kokouksessa summaa nostettiin 300 euroon valaisinta kohden. Sundbyn Degernästien ja Lepplaksissa kulkevan Hummelholmintien tievalaistuksen laajennusta koskevat avustushakemukset huomioidaan ensi vuoden talousarviota laadittaessa.