Kyrkoby skola saa kaksi uutta siipeä
Kunnanhallitus on hyväksynyt Sandsundissa sijaitsevan Kyrkoby skolan lisärakentamisen ja kunnostamisen luonnokset. Koulua laajennetaan kahteen suuntaan, yhteensä noin 1 700 neliömetrillä.
Tilaohjelma perustuu oletukseen, että koulussa on tulevaisuudessa kaksi rinnakkaisluokkaa kautta linjan, esikoulusta kuudenteen luokkaan. Laajennuksen myötä kouluun sijoitetaan myös esikoulu ja kirjasto, jotka tällä hetkellä toimivat koulualueelle sijoitetuissa parakeissa.
Nykyinen koulurakennus on 2 432 neliömetrin suuruinen. Laajennuksen jälkeen pinta-ala kasvaa 4 132 neliömetriin.
Pohjoispuoleiseen lisärakennukseen suunnitellaan kahta luokkahuonetta, kahta esikouluryhmää ja tilaa iltapäivätoiminnalle.
Toiseen lisärakennukseen, joka on koulurakennuksen eteläpuolella (Uuden Pännäistentien suuntaan), tulee ruokasali, keittiö, käsityösali, voimistelusali ja pukuhuoneet, jotka myös toimivat väestönsuojana.
Nykyisen koulun huonejako menee uusiksi. Kahdesta luokkahuoneesta tehdään kirjasto, jota voidaan käyttää myös opetukseen.
Nykyisestä keittiöstä tehdään kaksi ryhmähuonetta, kun taas yläkerrassa sijaitseva nykyinen voimistelusali muuttuu kolmeksi luokkahuoneeksi. Opettajainhuone siirtyy käytävän toiselle puolelle ja siellä on tilaa myös esikoulun henkilökunnalle.
Koulun sisäänkäynti pysyy nykyisellä paikallaan. Opetusjohtaja Rolf Sundqvist haluaa korostaa tavoitettaan kehittää koulun aulasta Sandsund-alueen uusi kohtaamispaikka. Tällaisten kohtaamispaikkojen, niin sanottujen kolmansien paikkojen, järjestäminen eri puolille kuntaa on koulutusalan ja kulttuurialan yhteinen tavoite.
– Suunnittelemme pientä näyttämöä, jolla kirjasto voisi järjestää kirjallisuusiltoja tai muita kulttuuritapahtumia. Sandsundin asukkaat ansaitsevat oman kohtaamispaikan, sanoo Sundqvist.
Koulupihalle suunnitellaan suuria muutoksia. Koulupiha ja koululaisten leikkialue siirretään koulun toiselle puolelle, ja liikennejärjestelyt koulun edessä tehdään turvallisemmiksi. Jääkenttä joudutaan todennäköisesti siirtämään, jotta koululle saadaan lisää leikkitilaa. Myös jalkapallokenttä siirretään todennäköisesti.
Tavoitteena on, että rakennustyöt aloitetaan tänä vuonna, vaikka aikataulu on tiukka. Laajennus tehdään ensin, sen jälkeen alkaa nykyisen koulun kunnostus. Korjauksen taso ja laajuus ei ole täysin selvä.
– Suurin haaste on edessämme, kun lisärakennukset ovat valmiit ja vanhan koulun kunnostaminen alkaa. Silloin meidän on sijoitettava 190 lasta – johonkin, Sundqvist sanoo.
Kunnan rakennusohjelman mukaan Kyrkobyn hanke on tarkoitus toteuttaa vuosina 2019–2021. Hankkeeseen kuuluu myös entisen esikoulun ja kirjaston purkaminen.
Teksti: Malin Henricson
Kuvat: Malin Henricson ja Jonas Thomén
Luonnos: Johan Värnström