Ajankohtaista Lehdistötiedote koskien covid-19
21.9.2020
Käsi, jossa on verinäyteputki. Taustalla koronavirussymbooleja.

Lehdistötiedote koskien covid-19

Vaasan keskussairaala tiedottaa päivittäin väestön positiivisten covid-19 -tapausten määrästä sairaanhoitopiirissä, johon myös Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston kunnat kuuluvat. Sosiaali- ja terveysvirasto tiedottaa niistä oman alueensa tapauksista, joihin liittyy riski taudin leviämiseen yhteiskunnassa.

Näin vältetään mahdollisimman pitkälti yksittäisten tapausten tunnistettavuus. Tarvittaessa tiedotamme tartuntatilanteesta myös yleisesti.

Sosiaali- ja terveysviraston alueella on ilmennyt viime päivinä useita positiivisia tapauksia. Osassa tapauksista on kyse muualla asuvista henkilöistä, jotka ovat vierailleet alueellamme, esim. opiskelijoista. Suurin osa tartunnoista on peräisin tunnetuista kotimaisista tartuntaketjuista ja jotkut ovat peräisin ulkomailta. Parhaillaan alueen eri kunnissa on karanteenissa noin 30 henkilöä, ja on mahdollista, että heidän keskuudessaan todetaan lisää positiivisia tapauksia lähiviikkojen aikana.

Yksittäisiin tapauksiin ei ole arvioitu liittyvän riskiä taudin leviämiseen yhteiskunnassa.

Altistuneiden ja karanteeniin asetettujen kokonaismäärä on kuitenkin nyt niin suuri, että on syytä muistuttaa voimassa olevista suosituksista:

  • Pidä turvaväli.
  • Noudata hyvää käsihygieniaa.
  • Käytä suusuojainta, jos olet yli 15-vuotias eikä sinulla ole mahdollisuutta turvavälin pitämiseen.

Lisäksi suosittelemme tartunnalle altistumisesta ilmoittavan Koronavilkkusovelluksen lataamista puhelimeen.

Negatiivinen koronavirustestin tulos ei korvaa 14 päivän omaehtoista karanteenia riskialueelle matkustamisen jälkeen. Tartunnalle altistuneen karanteeniaikaa ei myöskään voida lyhentää, vaikka testitulos olisi negatiivinen.

Pia-Maria Sjöström                                         Johanna Gripenberg
Johtava lääkäri                                                     Tartuntataudeista vastaava lääkäri
Sosiaali- ja terveysvirasto, Pietarsaari                     Sosiaali- ja terveysvirasto, Pietarsaari