Pedersöre ei ole valmis maksamaan puomeista
Pedersören kunnan mielestä Storsandsundissa sijaitseva tasoristeys tulisi varustaa puomeilla, optimaalisen liikenneturvallisuuden saavuttamiseksi.
Väyläviraston mukaan kunnan on siinä tapauksessa maksettava puomit itse. Väylävirasto rahoittaa omalta osaltaan vain tasoristeyksen siirtämisen ja parantamisen kustannukset.
Kunnanhallituksen mielestä Väyläviraston tulisi rahoittaa myös puomit. Pedersören kunnalla ei ole valmiutta rahoittaa valtaosaa arvioiduista kustannuksista, jotka ovat 250 000 euroa.
– Turvallisuussyistä risteyksessä pitäisi olla puomit. Katsomme, että vastuu on yksiselitteisesti Väylävirastolla. Olisi vähän outoa, jos kunta joutuisi maksamaan tämän, kunnanjohtaja Stefan Svenfors sanoo.
Kunnanhallitus lähtee siitä, että ratkaisu löytyy yhteisymmärryksessä, niin että tasoristeys voidaan varustaa puomilla.
Teksti & kuva: Malin Henricson, tiedottaja