Ajankohtaista Tilinpäätös 2020: Neljän miljoonan ylijäämä
30.3.2021

Tilinpäätös 2020: Neljän miljoonan ylijäämä

Pedersöre voi jättää poikkeuksellisen vuoden 2020 taakseen tilinpäätöksen myötä, joka osoittaa neljän miljoonan euron ylijäämää. Tulos on 2,8 miljoonaa euroa parempi kuin talousarviossa.

Viime vuodelle ei löydy vertaista kunnan historiasta, mikä johtuu tietenkin yhä käynnissä olevasta koronapandemiasta ja sen vaikutuksista kunnan toimintaan ja talouteen. Vuosi oli vaikeasti ennustettavissa – vielä toukokuussa Pedersöre näytti menevän kohti noin neljän miljoonan euron alijäämää, ja kunta ryhtyi toimenpiteisiin negatiivisten vaikutusten jarruttamiseksi. Investointeja siirrettiin eteenpäin tai peruttiin ja henkilökuntaa lomautettiin.

Mutta sitten valtio ryhtyi laajoihin tukitoimenpiteisiin, verotulot kasvoivat odotettua enemmän ja käyttökustannukset jäivät budjetoitua pienemmiksi. Kehityksen suunta kääntyi, ja tulos päätyi vuoden lopussa neljä miljoonaa plussalle.

Edellisvuoteen verrattuna tulos parani kokonaiset 7,98 miljoonaa euroa, ja ylijäämä kattaa lisäksi historiallisen suuren alijäämän vuodelta 2019.

Toimintatulot vähenivät edellisvuoteen verrattuna 0,2 miljoonalla 12,9 miljoonaan. Toimintakustannukset vähenivät 1,4 miljoonalla 75,8 miljoonaan. Henkilöstökulut vähenivät 0,4 miljoonaa, lähinnä tehtyjen lomautusten vuoksi. Yhteenlaskettu verorahoitus (verot ja valtionosuudet) kasvoi 7,15 miljoonaa euroa. Korkotuotot ja rahoitustuotot ovat 179 000 euroa korkeammat kuin rahoituskustannukset, ja vuosikate nousee 6,56 miljoonaan euroon ja vastaa siten 253 prosenttia poistoista.

Kunnan yhteenlasketut bruttoinvestoinnit nousivat 1,9 miljoonaan euroon (1,7 netto). Luku on 3,6 miljoonaa pienempi kuin vuonna 2019. Suurin yksittäinen investointi oli YA:n tilojen saneeraus Pännäisissä. Pedersöre investoi 0,5 miljoonaa kunnallistekniikkaan.

Vuosikate vastaa 351 prosenttia investoinneista.

Yhteenlaskettu velka oli 37 miljoonaa euroa tai 3 313 euroa asukasta kohti. Velanotto kasvoi kaksi miljoonaa euroa. Vakavaraisuus, joka osoittaa kunnan kyvyn selvitä velvoitteistaan pitkällä aikavälillä, nousi 42,94 prosenttiin. (2019: 41,21 prosenttia).

Vuonna 2020 Pedersören asukasluku kasvoi 11 081 henkilöstä 11 177 henkilöön (epävirallisesti).

Kun kunnanjohtaja Stefan Svenfors tiivistää viime vuoden, hän osoittaa kiitoksen sekä pedersöreläisille yleisesti että kunnan henkilöstölle erityisesti.

– Olen iloinen voidessani todeta, että Pedersöre on selvinnyt haasteista yhteisönä tarkkaavaisten ja vastuuntuntoisten asukkaiden ansiosta ja kuntana pätevän, aloitekykyisen, vastuuntuntoisen ja solidaarisen henkilöstön ansiosta. Pedersören kunnan henkilöstö ansaitsee suuren kiitoksen panoksestaan vuoden aikana, Svenfors sanoo.

Pedersören kunnanhallitus käsitteli ja allekirjoitti maanantaina kunnan viime vuoden tilinpäätöksen.