Työryhmä tutkii vaihtoehtoja kouluverkostolle
On aika herättää henkiin keskustelu Pedersören kouluverkostosta ja erityisesti siitä, miten kunnan tulisi käsitellä oppilasmäärän kehitystä Edsevön–Kolpin–Lepplaksin alueella.
Haasteena on erityisesti se, että Edsevön ruotsinkielisen koulun oppilasmäärä vähenee. Tarvitaan ratkaisumalleja ja strategisia päätöksiä ennen kuin tilanne kärjistyy. Samaan aikaan päivähoitopaikkojen kysyntä on suuri useilla alueilla kunnassa ja lisätilan tarve kasvaa entisestään, mikäli valtio toteuttaa suunnitelmansa kahden vuoden maksuttomasta esikoulusta sekä 5- että 6-vuotiaille. Kaksivuotinen esikoulu merkitsisi luultavasti sitä, että enemmän lapsia osallistuu kunnan toimintaan.
Tämä on siis lähtökohtana työryhmälle, joka kevään aikana pohtii, miten Edsevön ruotsinkielisen koulun oppilasmäärän vähenemiseen pitäisi suhtautua. Työryhmän tehtävänä on tehdä ratkaisuehdotuksia siihen, miten kunnan tulisi käyttää Kolppi-Lepplaks-Edsevö-alueen kiinteistöjä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulujen tarpeisiin. Työryhmä järjestää myös kylätapaamisia kyseisellä alueella, jotta pedersöreläiset saavat tilaisuuden kertoa näkemyksensä tilanteesta.
Taustamateriaalia keskusteluun löytyy Leif Jakobssonin vuonna 2017 tekemästä palveluverkostostrategiasta, koskien varhaiskasvatusta, esiopetusta ja kouluja. Strategia ei sisällä konkreettisia ehdotuksia siitä, miltä kouluverkoston pitäisi näyttää, mutta Jakobsson nostaa esiin haasteet, jotka tulevat eteen oppilasmäärän pienentyessä.
Koronapandemia ja sen aiheuttamat rajoitukset ovat vaikeuttaneet strategiatyön jatkamista, sillä on tärkeää, että asukkailla on mahdollisuus osallistua prosessiin. Nyt keskustelua on jatkettava, sanoo opetusjohtaja Rolf Sundqvist.
– Tarvitsemme avointa keskustelua. Kyse ei ole vain oppilasmäärästä. Päiväkoteihimme on tunkua ja valtion suunnitelmat huolestuttavat. Kaksivuotinen esikoulu on todennäköisesti tulossa, mikä tarkoittaa, että useammalla lapsella on oikeus ilmaiseen toimintaan. Se on haasteellista joissakin yksiköissämme, Sundqvist sanoo.
Opetus- ja kasvatuslautakunta nimitti selvitystyöryhmän jäsenet kokouksessaan keskiviikkona.
Työryhmään kuuluvat: Christian Dahlin (puheenjohtaja), Rolf Sundqvist, Nancy Thylin (sihteeri), Hanna Molander, Christian Backlund, Johan Storbjörk, Mika Järvinen, Markus Sandbacka, Camilla Roslund-Nordling, Yvonne Borgmästars, Catarina Herrmans, Bernhard Hjulfors, Viktor Kock ja Bernt Snellman.
Työryhmä antaa raportin opetus- ja kasvatuslautakunnalle huhtikuun loppuun mennessä.
Lisätietoja antaa opetusjohtaja Rolf Sundqvist, rolf.sundqvist@pedersore.fi, 06-7850 250.