Iso kirjolohi lähikuvassa.

Mossavattnet on erämaajärvi, johon on istutettu kirjolohta. Foto: Niklas Sjöblom.

Kalastus

Pedersöressä on urheilukalastajalle helppopääsyisiä ja viihtyisiä kalapaikkoja. Kalamatkalle voi lähteä aivan tavallisena arkipäivän iltana, tai viikonlopulla voi viettää kokonaisen päivän kalastastuksen parissa. Ja kala nappaa ympäri vuoden! Täällä voi onkia ja pilkkiä tai kokeilla virvelikalastusta ja perhokalastusta.

Kalastuspaikkoja löytyy pitkin Ähtävänjokea sekä Purmossa Mossavattnet- ja Stipik-järviltä. Kaikkiin näihin paikkoihin pääsee autolla.

Ähtävänjoki

Tässä kauniissa joessa on tehty kalatalouden elvyttämistoimia, ja vesistön kalastus on jaettu kahden kalastuskunnan kesken.

Över/Ytteresse delägarlag hoitaa Långforsin voimalaitokselta Finnholmin kylässä sijaitseviin Oxhål-koskiin asti ulottuvat vedet. Tällä matkalla on monia hienoja koskia, mm. Fors-Gers, Maansfors ja Pössfors. Kosket sopivat mainiosti niin virvelikalastukseen kuin perho-ongintaankin. Taimenta ja harjusta istutetaan joka vuosi ja joessa on luonnollisesti ahventa, haukea ja särkeä.

Över- och Nederlappfors fiskelagin vedet jatkuvat Oxhål-koskien jälkeen ja päättyvät Evijärven kunnan rajalle; tämä on vaihteleva matka monine koskineen. Tänne on usean vuoden ajan istutettu taimenta ja jossain määrin myös harjusta.

Valitettavasti veneiden vesillelaskupaikkaa ei ole. Hjulforsissa on kaksi soutuvenettä, jotka saa vuokrata hintaan 5 euroa/vrk. Hjulforsissa kalastusta on rajoitettu, niin että se on sallittua lauantaista klo 20.00 keskiviikkoon klo 24.00 asti.

Kalastuskorttiautomaatteja on Lappforsin uimarannalla sekä Hjulforsissa.

Kållby-Edsevö fiskargille hoitaa vedet Långforsin voimalan ja Åminnen välisellä alueella.

Kållby-Edsevö fiskargille istuttaa vuosittain 1 200 kiloa kirjolohta Långforsin ja Herrforsin voimalaitosten väliselle jokiosuudelle. Muita joen kaloja ovat esimerkiksi kuha, ahven, särki, lahna ja hauki.

Kalastuslupa-automaatit sijoitettiin kesällä 2020 kahden voimalaitoksen läheisyyteen.

Lisätietoja antavat:
Över- och Ytteresse delägarlag: Sten Pettersson, puh. +358 (0)6 7662 486, +358 (0)40 7042 866.
Över- och Nederlappfors fiskelag: Jens-Ole Hedman, puh. +358 (0)6 7665 164, 0358 (0)50 5983 131.
Kållby-Edsevö fiskargille: Henrik Sundqvist, puh. +358 (0)50 462 8521.

Stipik-järvi. Laiturilla seisoo henkilö polvillaan, kädessä on haavi.

Stipiksjön kuuluu Mossavattnetin tavoin Purmon kalastusseuran vesiin. Molempiin järviin istutetaan joka vuosi kirjolohta. Kuva: Niklas Sjöblom

Mossavattnet

Mossavattnet on 12 hehtaarin kokoinen erämaajärvi, jota ympäröi kaunis ja viihtyisä luonto. Purmon kalastusseura istuttaa kesäkaudella kirjolohta tasaisin väliajoin, yhteensä noin 1 000 kiloa.

Urheilukalastajille sopivalla järvellä voi onkia, virvelöidä tai perhokalastaa. Mossavattnet soveltuu hyvin myös perheen retkipaikaksi, jossa voi grillata ja nauttia kauniista luonnosta.

Järven ympärille on rakennettu siltoja ja useita grillikotia. Järven ympärillä on myös melkein kilometrin verran pitkospuita, ja lisää rakennetaan tarpeen mukaan. Vuokrattavia veneitä on viisi. Noin 100 metrin päässä järvestä sijaitsee parkkipaikka, jonne johtaa autotie.

Voit ostaa kalastusluvan paikan päällä lupa-automaatista. Kalastuslupa maksetaan käteisellä tai suoraan tililtä verkkopankissa.

Kalastuslupa 2024: 20 euroa, 12 tuntia, kaksi lohikalaa, kaksi onkivapaa. 

Juniorilupa 10 € (alle 15v), 1 kpl lohikala, 1 kpl vapa.

Stipik

Stipik on kaunis ja ainutlaatuinen järvi, joka on tarkoitettu vain perhokalastukseen. (Pilkkionginta on sallittua talvella). Purmon kalastusseura istuttaa noin 1 000 kiloa kirjolohta Stipik-järveen ympäri vuoden tasaisin väliajoin. Kalastusseura istuttaa Stipik-järveen myös siikaa.

Stipik-järvelle on helppo tulla, sillä autotie jatkuu melkein järvelle asti. Stipik soveltuu sekä kokeneille perhokalastajille että aloittelijoille. Avoimia paikkoja ja siltoja perhon heittämiseen on paljon.

Voit ostaa kalastusluvan järvellä olevasta lupa-automaatista. Kalastuslupa maksetaan käteisellä tai verkkopankissa.

Kalastuslupa 2024: 20 euroa, 12 tuntia, kaksi lohikalaa, kaksi onkivapaa. Juniorilupa 10 € (alle 15 v), 1 kpl lohikala. 

Siika alle 30 cm lasketaan takaisin ja taimen.

Narssjö, Sääksjärvi, Norijoki

Purmon kalastusseuran hoitoalueeseen kuuluvat myös Narssjö, Sääksjärvi (Sexsjö) ja Norijoki.

Narssjö on tunnettu suurista hauistaan ja ahvenistaan, jotka tarjoavat urheilukalastajille muistorikkaita elämyksiä. Kalastusseura istutti vuonna 2019 Narssjö-järveen kuhaa, ja istutus tulee jatkumaan. Narssjössä ja Sääksjärvessä on paljon ahvenia, haukia, mateita ja lahnoja. Norijokeen on useiden vuosien ajan istutettu purotaimenta.

Yhteystiedot:

Puheenjohtaja: Niklas Sjöblom puh: 040 4168377 sähköpostiosoite, nklssjoblom@gmail.com.
Varapuheenjohtaja: Kent Stenman puh: 050 3753798.
Purmon kalastusseuran Facebooksivu.

Kalastonhoitomaksu

Kalastonhoitomaksua tulee maksaa, jos on iältään 18-64 vuotta ja kalastaa vieheellä tai pyydyksillä. Kalastonhoitomaksu on 45 euroa/vuosi, 15 euroa/viikko (7 vrk) tai 6 euroa/vrk. Lisätietoja kalastonhoitomaksusta: Eräluvat.fi.