Tervetuloa esikouluun
Suomenkielistä esiopetusta järjestetään Edsevön koulussa
Esikoulu alkaa 13.8.2024
Maksutonta esiopetusta järjestetään 4h/päivä koulun työjärjestyksen mukaisesti (2023-24).
Työjärjestys (2024-25)
Kaikilla lapsilla on oikeus maksuttomaan esiopetukseen vuosi ennen oppivelvollisuuden alkamista. 1.1.2015 voimaan tulleen perusopetuslain 26§ a (1040/2014) mukaan lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esikoulun tavoitteiden mukaiseen toimintaan. Esiopetuksen sisältö määritellään esiopetuksen opetussuunitelman perusteiden sekä kunnan opetussuunnitelman mukaan. Pedersören kunnan esiopetuksen opetussuunnitelma otettiin käyttöön 1.8.2016.
Pedersöressä esiopetusta järjestetään erityisissä esikouluryhmissä päiväkodeissa, esikouluissa tai kouluissa. Esikoulussa lapselle annetaan valmiuksia kasvamiseen, kehittymiseen ja oppimiseen. Esikoulun tulee kannustaa ja inspiroida lapsia ja vahvistaa heidän motivaatiota ja halua oppia sekä antaa lapselle myönteisiä oppimiskokemuksia ja mahdollisuuksia monipuoliseen kanssakäymiseen ryhmässä. Esikouluvuoden aikana harjoitellaan valmiuksia, joita tarvitaan koko elämän aikaan. Laadukas esiopetus yhdessä koulun alkuopetuksen kanssa rakentaa eheän oppimispolun elinikäisen oppisen perustaksi.
Kodin ja esikoulun välinen yhteistyö
Huoltajilla on pääasiallinen vastuu lapsen kasvatuksesta ja hyvinvoinnista ja heidän tulee huolehtia siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun toimintaan minkä avulla esiopetuksen tavoitteet saavutetaan. Päämääränä on, että yhteistyöllä vanhempien kanssa edistetään lapsen kehityksen ja oppimisen edellytyksiä sekä vahvistetaan lapsen sosiaalisia taitoja ja tervettä itsetuntoa leikkien ja oppimisen positiivisten kokemusten avulla. Esikoulun henkilökunta keskustelee huoltajien kanssa lapsen kasvun ja oppimisen edistymisestä.
Kunta järjestää oppilaiden koulukuljetukset kunnanvaltuuston päätöksen mukaan. Esikoululaiselle koulukuljetus järjestetään, mikäli hänen koulumatkansa on pitempi kuin 3 km. Lisätietoja koulukuljetuksista voi lukea tästä
Lisätietoja: Mika Järvinen, Edsevö koulun rehtori, puh. 044 755 7603
tai
Yvonne Borgmästars, alkuopetuksen ja varhaiskasvatuksen ohjaaja
yvonne.borgmastars@pedersore.fi
puh. 044755 7675.