Uutiset
-
Edsevön koulussa todettu covid-19-tartunta
Henkilöllä, joka on oleskellut Edsevön koulussa 4–6.11.2020, on todettu koronavirusinfektio. Henkilö on ollut oireeton, mutta mahdollisesti tarttuva. Varotoimena (suomenkielisen) Edsevön koulun luokkien 1–2 oppilaat ja henkilökunta asetetaan tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin 10 vuorokauden ajaksi viimeisestä altistumisesta.
-
Nuorisotoimisto järjestää lapsiparlamentin
Pedersören nuorisotoimisto järjestää kunnan ensimmäisen lapsiparlamentin tiistaina 17. marraskuuta osana valtakunnallista lapsen oikeuksien viikkoa. Lapsiparlamentti keskustelee välituntiaktiviteeteista ja toiveista koskien koulun jälkeen järjestettävää kerhotoimintaa.
-
Alle 10 hengen kokoontumissuositus voimassa edelleen
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä päätti jatkaa vahvaa suositusta yksityistilaisuuksien järjestämisestä, jonka mukaan korkeintaan 10 henkilöä saa kokoontua yhteen Luodossa, Pedersöressä, Pietarsaaressa sekä Närpiössä. Päätös on voimassa 18.11.2020 saakka, jonka jälkeen tilannetta arvioidaan uudelleen.
-
Kittholm-silta on avattu liikenteelle
Lövössä sijaitseva Kittholm-silta avattiin liikenteelle tiistaina (10.11). Silta on ollut suljettuna peruskorjauksen vuoksi 29. syyskuuta lähtien.
-
Veroprosentit pysyvät muuttumattomina
Kunnanvaltuusto päätti maanantaina (9.11.) pitämässään kokouksessa säilyttää vuoden 2021 veroprosentit muuttumattomina.
-
Kokoontumisrajoitukset jatkuvat Pedersöressä
Pietarsaaren sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 5.11.2020, että yhteistoimintakuntien 6.11.–13.11.2020 välisenä aikana pitäydytään aluehallintoviraston aikaisemmin määräämässä rajoituksessa, jonka mukaan sosiaali- ja terveysviraston kuntien alueella pidettäviin yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin voi osallistua enintään 10 henkilöä tai – edellyttäen että turvallisuus voidaan varmistaa – enintään 50 henkilöä.
-
Pedersörepodden, jakso 5
Pedersörepoddenin tuorein osa on julkaistu. Teemana on Kolppi, ja musikaalisena vieraana osallistuu Novelty Orchestra. Ohjelmassa kuulemme myös lukiolaisten ajatuksia opinnoistaan. Ohjelman juontajia ovat Katta Svenfelt ja Dennis Rönngård.
-
Valtuusto kokoontuu
etäyhteydellä – kokousta voi seurata netissäVallitsevan pandemiatilanteen takia Pedersören kunnanvaltuusto pitää ensimmäistä kertaa kunnan historiassa sähköisen valtuustokokouksen maanantaina 9.11. klo 19.00. Valtuutetut eivät ole silloin paikalla kunnantalossa, vaan he osallistuvat etäyhteyden kautta.
-
Marraskuun rajoituspäätös lieveni hieman
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päivittänyt marraskuun rajoituspäätöstään Vaasan sairaanhoitopiirin alueen osalta. Rajoituspäätös koskee nyt yli 20 hengen yleisötilaisuuksia ja voimassa ollut 50 hengen tapahtumien täyskielto kumotaan.
-
Koronakoordinaatio-
ryhmän tiedote 3.11.2020Suositusta yksityistilaisuuksien järjestämisestä muutetaan Vaasan sairaanhoitopiirissä. Nyt yksityistilaisuuksiin suositellaan enintään 20 hengen osallistumista entisen, maksimissaan 10 henkilön sijaan. Tiukempi suositus maksimissaan 10 henkilön osallistujamäärästä pidetään voimassa Luodossa, Pedersöressä, Pietarsaaressa sekä Närpiössä.
-
Muuttuvat nopeusrajoitustaulut Pännäisissä
Pännäistentiellä, Pännäisten teollisuusalueen liittymän kohdalle on asennettu muuttuvat nopeusrajoitustaulut. Nopeusrajoitus on vastedes 40 km/h arkisin klo 6.30–9.00 ja 15.00–17.00, kun liikenne teollisuusalueelle ja sieltä pois on vilkkaimmillaan. Muina päivänaikoina nopeusrajoitus on 60 km/h.
-
Lautakunta ehdottaa frisbeegolfradan sijoittamista Sandsundiin
Tekninen lautakunta ehdottaa, että Pedersöre selvittää mahdollisuudet ja kustannukset 18-väyläisen frisbeegolfradan rakentamiseen Sandsundiin. Alue, jolle rata voitaisiin rakentaa, on suuruudeltaan kymmenen hehtaaria ja sijaitsee Lodentien molemmilla puolilla, lähellä Skutnabbantietä.
-
Esitys: Kunnallisveroprosentit pysyvät muuttumattomina
Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle tuloveroprosentin pitämistä nykyisessä 21,0 prosentissa. Pedersören kunnanvaltuusto käsittelee tuloveroprosenttia ja kiinteistöveroprosentteja seuraavassa kokouksessaan, joka pidetään 9. marraskuuta.
-
Myydään rivitalo Yli-Purmossa
Yli-Purmolla luonnonkauniilla ja rauhallisella tontilla sijaitseva kahden rivitalon taloyhtiö tarjotaan myyntiin. Fastighets Ab Storbacken II Kiinteistö Oy, yhteensä 100 osaketta, antavat hallintaoikeuden viidelle asunnolle, jotka sijaitsevat kahdessa rivitalossa.
-
Sandsundin kirjastossa take away
Sandsundin kirjaston toiminta toteutetaan take away -lainauspalveluna tämän viikon aikana, 2–6.11, ylimääräisenä turvallisuustoimenpiteenä koronavirustilanteen johdosta. Se tarkoittaa sitä, että asiakkaat voivat varata aineistoa ja hakea varaamansa aineiston kirjaston aukioloaikoina.
-
Sandsund skolassa todettu covid-19-tartunta
Henkilöillä, jotka ovat oleskelleet Sandsund skolassa 26–29. lokakuuta, on todettu koronavirusinfektio. Henkilöt olivat tuolloin oireettomia, mutta heidän arvioidaan olleen tartuttavia. Lähikontakteihin on oltu yhteydessä ja heidät on asetettu karanteeniin. Karanteenipäätös koskee sekä oppilaita että henkilökuntaa, jotka ovat olleet koulun tiloissa kyseisinä päivinä.
-
Lehdistötiedote koskien covid-19, 1.11.2020
Sosiaali- ja terveysviraston alueella aloitettiin loppuviikosta aikaisemmin tuntemattoman covid-19-tartuntaketjun selvittäminen. Tartunnanjäljityksen yhteydessä on todettu useita altistuksia, muun muassa yksi joukkoaltistuminen 23.–25.10.
-
Kokoontumisten osallistujamääriin kehotetaan vielä malttia
Pohjanmaan koronakoordinaatiotyöryhmä päätti perjantaina jatkaa aiempaa suositusta vielä 8.11. saakka. Eli yksityistilaisuuksissa suositellaan noudatettavan 10 hengen ylärajaa. Tiistaina 3.11. pidettävässä kokouksessa tullaan kuitenkin tarkastelemaan tätä suositusta uudelleen. Liikunnan, urheilun, vapaa-ajan ja harrastustoiminnan suositukset viimeistellään ja annetaan ryhmän seuraavan kokouksen jälkeen.
-
Viljelysmaata tarjotaan vuokrattavaksi
Pedersören kunta tarjoaa vuokrattavaksi viljelysmaita yhteensä 120 hehtaaria viljelykausiksi 2021–2025. Viljelysmaat luovutetaan sellaisessa kunnossa kuin ne ovat sopimuksen alkaessa. Tietyille lohkoille on asetettu vähimmäishinta. Kunta pidättää itselleen oikeuden hyväksyä tai hylätä annetut tarjoukset.
-
Opiskelijastipendit haettavissa
Pedersören kunta maksaa stipendin, joka on 125 euroa/lukukausi kaikille, jotka ovat kirjoilla Pedersöressä ja opiskelevat päätoimisesti yliopistossa, korkeakoulussa tai ammattikorkeakoulussa. Syyslukukauden hakuaika päättyy 23.12.2020.
-
Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi edelleen
Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi kaikissa julkisissa tiloissa Pohjanmaalla 18.11. asti, jolloin tilannetta arvioidaan taas uudelleen. Alle 10 hengen kokoontumisrajoitus on voimassa 30.11. asti AVI:n aiemmalla päätöksellä. Koronakoordinaatiotyöryhmä arvioi perjantaina yksityistilaisuuksissa vastaavan suosituksen jatkamista.
-
Ehdotus: Kirjasto ja esikoulu saman katon alle Ähtävällä
Ähtävän kirjastolle on jo pitkään etsitty uusia toimitiloja. Nyt kaksi lautakuntaa tukee ehdotusta, että kirjasto muuttaa koulualueella sijaitsevan esikoulun kiinteistöön. Tavoitteena on luoda lapsiystävällinen kirjasto.
-
Kokoontumisrajoitus jatkuu pienin lievennyksin
Vaasan sairaanhoitopiirin alueella jatketaan marraskuussa kymmenen hengen kokoontumisrajoituksilla, pienin lievennyksin. Alle viidenkymmenen hengen kokoontumisiakin voidaan järjestää, mikäli turvallisuus voidaan taata.
-
Pedersörepodden, jakso 4
Pedersörepoddenin neljäs osa. Kyläsarjassamme vuorossa on Forsby. Caroline Lillmåns om viikon musikaalinen vieras. Ohjelman juontajia ovat Katta Svenfelt ja Dennis Rönngård.
-
Kansalaisopiston toiminta lokakuun loppuun
Ryhmät, joissa on alle 10 osallistujaa, jatkavat toimintaansa normaaliin tapaan. Ryhmät, joissa on yli 10 osallistujaa, ovat tauolla viikoilla 43 ja 44.
-
Kokoontumisrajoitus voimassa vielä kaksi viikkoa
Pohjanmaan alueella voimassa oleva 10 hengen kokoontumisrajoitus on voimassa lokakuun loppuun saakka. Väestöä kannustetaan jaksamaan annettujen ohjeiden kanssa, joiden tulokset ovat nähtävissä epidemian leviämisen suhteen. Uusien tartuntojen lukumäärä on saatu alueella laskuun.
-
Kiintiöpakolaisten vastaanotto seudulla korona-aikana
Pietarsaaren seutu vastaanottaa kiintiöpakolaisia tavanomaisen määrän ja sovitusti myös korona-aikana. Pakolaisten saapuminen on suunniteltu huolellisesti kotouttamisyksikön, viranomaisten ja terveydenhuollon yhteistyönä.
-
Pedersören Lämpö suunnittelee lämpökeskuksen rakentamista
Pedersöre Värme suunnittelee uuden lämpökeskuksen rakentamista Pännäisiin. Kunnanhallitus päätti maanantaina vuokrata yhtiölle suuruudeltaan 2,56 hehtaarin maa-alueen, jolle lämpökeskus rakennetaan.
-
Luonnoksesta annettiin runsaasti palautetta
Kunnalle on jätetty runsaasti palautetta Mastbackan tuulivoimapuiston osayleiskaavan luonnoksesta. Noin 50–60 yksityishenkilöä ja maanomistajaa ovat esittäneet huomautuksia, ja viranomaisilta on tullut hieman yli kymmenen lausuntoa.
-
Sursikissa otetaan suusuojat käyttöön
Sursik skolan oppilaita kehotetaan THL:n suositusten mukaisesti käyttämään suusuojaimia maanantaista 19. lokakuuta alkaen, kun he palaavat kouluun syyslomalta.
-
Sursik skolassa on todettu koronavirustartunta
Henkilöllä, joka on oleskellut Sursik skolassa viime viikolla, 5–9. lokakuuta, on todettu koronavirusinfektio. Tartunnan saaneen kanssa lähikontaktissa olleisiin otetaan yhteys ja heidät asetetaan karanteeniin.
-
Ekorosk muistuttaa: Kasvosuojaimet ovat energiajätettä
Toimi oikein ja laita kasvosuojaimet energiajätteeseen. Kertakäyttöiset kasvosuojaimet ovat osa arkea useimmissa kodeissa nykyään, ja siksi on syytä muistuttaa siitä, että ne ovat energiajätettä.
-
Sairaanhoitopiirin koronatiedot kootusti samaan paikkaan
Vaasan sairaanhoitopiirin www-sivun koronavirustiedottaminen on rakennettu uusiksi. Samasta paikasta kootusti löytyy mm. Pohjanmaan voimassa olevat suositukset ja rajoitukset, ohjeet vierailijoille ja kaikki ohjeet ja tiedotteet sekä myös kuntakohtaiset ohjeet.
-
Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden muutosehdotuksen nähtäville
Pedersören kunta asettaa vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden muutosehdotuksen yleisesti nähtäville. Ehdotus toiminta-alueiksi on nähtävillä kunnan verkkosivustolla 12.10. – 20.11.2020.
-
Sursik skola on syyslomalla koko viikon
Sursik skolan syyslomaa on lyhyellä varoitusajalla jatkettu kahdella päivällä. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti perjantaina muokata Sursikin työjärjestystä siten, että koululla on syysloma koko viikko 42 (12.–16.10).
-
Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus kolmeksi viikoksi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Vaasan sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 10 (kymmenen) henkilöä. Määräys on voimassa ajalla 12.10.–31.10.2020.
-
Pedersörepodden, jakso 3
Pedersörepoddenin kolmannessa osassa Edsevö on keskipisteessä. Ohjelmassa mukana myös aluekehittäjä Fredrik Sandelin, joka kertoo Pietarsaaren seudun kehitysyhtiön toiminnasta.
-
Kunnanvaltuuston kokous peruutetaan
Kunnanvaltuuston kokous 12. lokakuuta 2020 peruutetaan varotoimenpiteenä koronaviruksen leviämisen estämiseksi kunnassa.
-
Covid-19:ää koskeva lehdistötiedote
Sosiaali- ja terveysvirasto tulee kotisivuillaan jatkuvasti päivittämään luetteloa paikoista ja ajankohdista, joihin liittyy tartunnalle altistumisen riski.
-
Vahva suositus: Ethän järjestä tai osallistu yli 50 hengen tilaisuuksiin
Sairaanhoitopiiri antoi tiistai-iltapäivällä 6.10. uusia suosituksia Pohjanmaan alueelle. Uusi vahva suositus on nyt, ettei koko Pohjanmaan alueella järjestettäisi yli 50 hengen tilaisuuksia 25.10. saakka. Syysloman lähestyessä kansalaisia halutaan muistuttaa myös sosiaalisten kontaktien rajoittamisen tärkeydestä ja tarpeettoman matkustelun välttämisestä.
-
Seutu hakee koordinaattoria ympäristöstrategiatyöhön
Tahdotko olla mukana rakentamassa uutta kestävää Pietarsaaren seutua, jossa ilmasto- ja kestävän kehityksen kysymykset katsotaan osaksi kunnallista organisaatiota?
-
Bennäs skolanissa on todettu koronavirustartunta
Henkilöllä, joka oleskeli Bennäs skolanissa viime perjantaina, on todettu positiivinen covid-19-tartunta. Kaikki 5. ja 6. luokan 25 oppilasta ovat altistuneet virukselle. He ovat karanteenissa kahden viikon ajan 15. lokakuuta asti.
-
Ehdota nimeä ja vaikuta strategiaan
Sinulla on mahdollisuus osallistua Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän suunnitteluun. Osallistu kyselyyn. Voit myös ehdottaa nimeä uudelle kuntayhtymälle.
-
Virastotaloon vain ajanvarauksella
Pedersören kunnantalolla pidetään ovet kiinni tiistaista 6. lokakuuta 2020 alkaen, varotoimena koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
-
Epidemia kiihtyy – tutustu uusiin suosituksiin
Vaasan sairaanhoitopiiri antoi sunnuntaina uusia suosituksia koskien muun muassa toisen asteen oppilaitoksien ja korkeakoulujen siirtymistä etäopetukseen kahdeksi viikoksi. Lisäksi muistutetaan kasvomaskien käytöstä ja riittävistä turvaväleistä.
-
Urheiluseurat kutsutaan keskusteluun
Pedersöressä toimivat urheiluseurat kutsutaan keskustelutilaisuuteen, jossa keskustellaan miten seurojen yhteistyötä lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi voidaan laajentaa ja tehostaa, hyödyntämällä eri toimijoiden tietoja ja taitoja.
-
Pedersörepodden, jakso 2
Pedersörepoddenin toisessa jaksossa alkavat kyläreportaasit. Kylät esitetään aakkosjärjestyksessä Pännäisistä alkaen, oikeudenmukaisuuden nimissä. Haastateltavina ovat kyläläiset Carina Rönnlund, Manfrid Eklöv ja Petter Anderssen. Laulaja Alva Nygård osallistuu omalla musiikillaan.
-
Kittholm-silta suljetaan peruskorjauksen vuoksi
Lövössä sijaitseva Kittholm-silta suljetaan peruskorjauksen vuoksi maanantaina 28. syyskuuta. Silta on alustavasti suljettuna kuusi viikkoa viikolle 46 asti.
-
Pedersöre hakee avustusta tuulivoimastrategian laatimiseen
Pedersöressä on meneillään uuden tuulivoimapuiston kaavoitusprosessi, ja siihen liittyvissä keskusteluissa on noussut esille kysymyksiä siitä, miten kunta suhtautuu tuulivoiman rakentamiseen omalla alueellaan.
-
Avustuksilla luodaan kultareuna ikääntyneiden arkeen
Kunnanhallitus jakaa 20 847 euron avustuksia Pedersören lahjoitusrahastoista, joiden varat on tarkoitettu vanhusten tarpeisiin.