Rakennusvalvonnan henkilöstö on lomalla vuorotellen kesäkuun ja heinäkuun aikana.
Uutiset
-
Kylätalohanke Loffens saa avustusta
Kunnanhallitus on myöntänyt Pännäisiin suunnitellulle niin sanotulle Loffens-monitoimitalolle lähes 40 000 euron avustuksen. Ankdammen-alueelle rakennettavan uuden kylätalon kokonaisbudjetti on 330 000 euroa.
-
Lehdistötiedote koskien covid-19
Sosiaali- ja terveysviraston alueella on ilmennyt viime päivinä useita positiivisia tapauksia. Osassa tapauksista on kyse muualla asuvista henkilöistä, jotka ovat vierailleet alueellamme, esim. opiskelijoista.
-
Pedersörepodden: Jakso 1
Pedersörepodden ensimmäinen jakso, ole hyvä. Jaksossa kuulemme muun muassa raportin Lappforsissa järjestettävästä uudesta Uteliv -tapahtumasta ja Vuoden yritys-palkintojenjakotilaisuudesta. Ohjelman juontajia ovat katta Svenfelt ja Dennis Rönngård.
-
Pedersören kunta tekee oman podcastin
Koronakevään radiolähetyksistä jäi hyvä maku. Nyt Pedersören kunta aloittaa kunta-podcastin, jonka tarkoitus on pitää asukkaat ajan tasalla kunnan uutisista ja tapahtumista.
-
Ehdotus: Sundby skola lakkautetaan – kolme koulua yhdistetään
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ehdottaa, että Pännäisiin rakennettava uusi koulu olisi yhteinen koulu Pännäisten, Östensön ja Sundbyn kylien oppilaille.
-
Ab Tomas Kjellman saa yrittäjäpalkinnon
Pedersören kunta antaa vuoden yrittäjäpalkinnon Ab Tomas Kjellmanille Kolpista. Palkinnon perusteluna on, että yrittäjät ovat pystyneet laajentamaan toimintaansa ja kasvattamaan markkinaosuuttaan ymmärtämällä asiakkaiden tarpeet ja ajattelemalla ennakkoluulottomasti.
-
Kasvomaskien jakelu vähävaraisille
Pietarsaaren sosiaali- ja terveysvirasto aloittaa kasvomaskien jakamisen vähävaraisille. Pedersöressä kasvomaskeja saa noutaa Ähtävän ja Pännäisten hyvinvointiasemasta, arkisin klo 8 - 14.
-
Valtuusto hyväksyi talousarviokehyksen
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2021 talousarviokehyksen. Arvioitu alijäämä on noin 1,7 miljoonaa euroa.
-
Sundbyn lainausasema suljetaan
Sundbyn lainausasema ei tule avaamaan oveaan asiakkaille tänä syksynä ja se suljetaan lopullisesti 1. tammikuuta 2021 alkaen. Näin kulttuuri- ja liikuntalautakunta päätti torstaina.
-
Vuoden yrittäjäillallinen on peruttu
Pedersören yrittäjäillallinen 2.9. on peruttu koronavirus-tilanteen vuoksi.
-
Ähtävänjoen vesitilanne
Monet Pedersören asukkaat ovat viime aikoina havainneet, että Ähtävänjoen vesi on poikkeuksellisen sameata ja väriltään ruskeaa. Lisäksi vedenpinta on ajankohtaan nähden huomattavasti alempi kuin normaalisti.
-
Keskustelu Mastbackan osayleiskaavan luonnoksesta
Luonnos Lappforsin ja Purmon välille suunnitellun Mastbackan tuulivoimapuiston osayleiskaavaksi on laadittu. Se on nähtävillä 24.8.–23.9.2020. Yleisölle järjestetään keskustelutilaisuus Ähtävällä 25. elokuuta.
-
Haemme uusia työntekijöitä
Tule meille töihin: Etsimme uutta ympäristösuojelusihteeriä ja kiinteistönhoitajaa. Paikkoja voi hakea Kuntarekryn kautta.
-
Kansalaisopiston kurssiohjelma jaetaan
Pedersören kansalaisopiston uusi kurssiohjelma jaetaan kaikkiin kotitalouksiin torstaina 20. ja perjantaina 21. elokuuta.
-
Elokuun näyttely Galleri Brunossa
Sekavat tunteet: Haje Holmström, Maj-Lis Rauhamaa ja Nadja Sand.
-
Tervetuloa kouluun ja esikouluun!
Edsevön koulun ja esikoulun uusi lukuvuosi alkaa torstaina 13. elokuuta 2020.
-
Uteliv on ulkoiluväen juhla
-
Haemme IT-vastaavaa
Nykyisen työntekijämme siirtyessä toisiin tehtäviin etsimme oma-aloitteista ja yhteistyökykyistä henkilöä vastaamaan organisaatiomme IT-palveluiden tuotannosta ja koordinoinnista.
-
Yleisurheilun tulevaisuuden lupaukset kilpailevat Pedersöressä
16-17-vuotiaiden yleisurheilun SM-kisat järjestetään 7-9. elokuuta Pedersören urheilukeskuksessa. Kilpailuun osallistuu melkein 600 urheilijaa jotka tekevät yhteensä 1 053 lajisuoritusta.
-
Kittholm-sillan saneeraus, Lövö
Kittholmin yksityinen tiekunta ja Pedersören kunta pyytävät tarjouksia Lövössä sijaitsevan Kittholm-sillan peruskorjauksesta.
-
Varhaiskasvatuksen palvelut kesällä 2020
-
Kunnantalo hiljenee neljäksi viikoksi
Pedersören kunnantalo sulkee ovensa neljäksi viikoksi (6.7.–31.7.), jolloin kunnanvirasto, rakennustarkastus, kunnan puhelinvaihde ja kulttuuriosaston kanslia Kulttuuritalossa AX ovat suljettuja.
-
Kilpailu: Ehdota Pedersörelle uusi iskulause
Pedersören kunnalla on tuore, raikas logo. Nyt olisi aika keksiä kunnalle myös uusi slogan.
-
Valtuusto hyväksyi säästöpaketin
Kunnanvaltuusto hyväksyi säästötoimenpiteitä sisältävän vuoden 2020 lisätalousarvion maanantain kokouksessaan. Kunnanvaltuuston aikaisemmin tekemä päätös Pedersöre Activity Centerin pääomalainasta päätettiin perua.
-
Solveig Hortans on uusi kirjastonjohtaja
Solveig Hortans on valittu Pedersören uudeksi kirjastonjohtajaksi.
-
Uusi logo symboloi kasvuvoimaa ja avoimuutta
Pedersöre uudistaa visuaalisen ilmeensä kauttaaltaan: luvassa on uusi logo, uusi värimaailma sekä uusi ja saavutettavuudeltaan parempi verkkosivusto.
-
Tarjouspyyntö uudesta rivtalohankkeesta
Pedersöre kiinteistö pyytää tarjouksia kahden rivitalon rakentamisesta Edsevöhön.
-
Varaa aika rakennusvalvontaan etukäteen
-
Kirjastot ovat avoinna asiakkaille 1.6. alkaen
Maanantaina 1.6 saamme vihdoin avata Pedersören kunnan kirjastot.
-
Pedersöre lomauttaa 360
Pedersören kunta lopetti tiistaina yhteistoimintaneuvottelut, jotka käsittivät kunnan ja konserniyhtiöiden koko henkilöstön.
-
Kesäloma 2020
Kesälomaohjelma on valmis.
Kakkien nuorisotoimiston järjestämien aktiviteettien ilmoittautumisaika on 22.–26.5.
-
Påvall-silta peruskorjataan
Ala-Ähtävällä sijaitseva Påvall-silta suljetaan korjausta varten maanantaina 25.5. Liikenne ohjataan Mattfolk-sillalle. Peruskorjaus valmistuu heinäkuussa.
-
Palkkaa nuori!
Tarvitsetko apua esimerkiksi nurmikon leikkaamisessa, marjojen poiminnassa, siivoamisessa, maalaamisessa tai lastenhoidossa?
-
Pedersören kirjastot 18–29. toukokuuta
Take away-kirjasto on avoinna! Varaa, soitamme kun voit noutaa kirjapakettisi.
-
Pedersören kunnan koronapäivitys 8.5.2020
Teemme yhteenvedon siitä, kuinka hallituksen 29. huhtikuuta jälkeen tekemät uudet linjaukset vaikuttavat kunnan toimintaan.
-
Hallitus päätti rajoitusten purkamisesta ja jatkamisesta
Hallitus linjasi neuvottelussaan sunnuntaina 3. toukokuuta ja maanantaina 4. toukokuuta toimintasuunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi sekä viruksen aiheuttamien rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta.
-
Etäopetus päättyy 13. toukokuuta
Pedersören koulujen oppilaat palaavat luokkahuoneisiinsa kahden viikon kuluttua. Hallitus ilmoitti keskiviikko-iltana purkavansa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteet terveysviranomaisten arvion pohjalta.
-
Pedersöre on käynnistänyt yt-neuvottelut
Pedersören kunta on käynnistänyt uudet yhteistoimintaneuvottelut, joka koskevat koko henkilöstä, konserniyhtiöiden työntekijät mukaan lukien.
-
Lainaa elokuvia Viddlan kautta
Viddla on kirjaston tarjoama suoratoistopalvelu, joka toimii kirjastokortilla ja pin-koodilla.
-
Muistutamme vierailukiellosta
Kaikki vierailut ikääntyneiden asumispalvelujen yksiköihin ovat tällä hetkellä kiellettyjä.
-
Tuulivoima jakaa mielipiteitä
Osana Mastbackan tuulivoimapuiston kaavoitusprosessia toteutettiin asukaskysely.
-
Kunnan puhelinsoitot saavat kiitosta
Kunta soittaa kaikille yli 70-vuotiaille Pedersören asukkaille selvittääkseen, miten arki sujuu koronakriisin varjossa.
-
Yksinyrittäjätuen haku on käynnistynyt
Pedersören yksinyrittäjät voivat nyt hakea yksinyrittäjätukea Concordiasta.
-
Kylien kevätsiivous
Koronavirustilanteen ja tartunnan leviämisriskin takia Pedersören kylissä ei tule järjestää yhteisiä siivoustalkoita tänä keväänä.
-
Yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen
Pedersören kunta päätti tänään keskiviikkona tuotannollisista syistä käydyt yhteistoimintaneuvottelut.
-
Yksinyrittäjätuki
Kohta avautuu haku yksinyrittäjätukeen. Kyseessä on 2000 euron suuruisesta kertakorvauksesta yksinyrittäjän yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin.
-
Pedersöre soittaa 70 vuotta täyttäneille asukkailleen
Pedersören kunta ottaa tästä viikosta alkaen (v.15) yhteyttä puhelimitse kaikkiin kotona asuviin yli 70-vuotiaisiin asukkaisiin.
-
Nyt on mahdollista järjestää sähköisiä kokouksia
Tiistaista 7. huhtikuuta alkaen kunnan toimielimet voivat pitää kokouksensa sähköisesti.
-
Kunnanvaltuusto kokoontuu Anderssénsalissa
Kunnanvaltuuston kokous pidetään maanantaina 6. huuhtikuuta klo. 19.00, poikkeuksellisesti Anderssénsalissa, jossa voidaan pitää sosiaalista etäisyyttä.