Uutiset
-
Presidentinvaali 2024 – äänestyspaikkoihin muutoksia
Asutko Edsevössä, Forsbyssä, Sundbyssä, Lappforsissa tai Yli-Purmossa, ja aiotko äänestää presidentinvaaleissa sunnuntaina? Silloin muistutamme, että Pedersören kunnan äänestyspaikkojen määrää on kunnanvaltuuston päätöksellä vähennetty 13:sta 8:aan.
-
Pedersören harrastamisen Suomen mallille myönnettiin palkinto
Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan suomenkielisten ja ruotsinkielisten kuntien nuorisotyön tunnustuspalkinnot jaettiin Kunnallisen Nuorisotyön Gaalassa, joka järjestettiin Villa Elbassa perjantaina 19. tammikuuta. Palkittujen joukossa oli Pedersören harrastamisen Suomen mallin koordinaatiotiimi.
-
Keskustelutilaisuus Saukonreitin tulevaisuudesta
Pedersören kulttuuriosasto järjestää keskustelutilaisuuden, jonka teemana on Saukonreitti ja sen tulevaisuus. Tilaisuus järjestetään Lappforsin hiihtomajalla torstaina 1. helmikuuta klo 17.30.
-
Tervetuloa liikuntaneuvojan tarjoamaan kehonkoostumusmittaukseen
Kiinnostaako tietää lihasmassan, rasvan ja veden jakautumisesta kehosi eri puolille? Haluatko saada neuvoja siitä, miten liikunta ja ruokavalio voivat vaikuttaa kehonkoostumukseesi? Tervetuloa InBody-mittaukseen, joka on yksi liikuntaneuvojamme Jenniferin tarjoamista palveluista.
-
Presidentinvaalin ennakkoäänestys alkaa 17.1.2024
Presidentinvaalin ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 17.1.2024. Ennakkoon voi käydä äänestämässä Pedersören kunnan yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa kunnantalossa, Överesse skolassa ja Purmon kirjastossa. Ennakkoäänestysaika ensimmäisessä vaalissa on 17. – 23.1.2024.
-
Presidentinvaali 2024 – tietoa kotiäänestyksestä
Lain mukaan äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääsee äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan. Ilmoittautuminen on pakollinen.
-
Hakeminen aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaan
Syyslukukausi alkaa 13.8.2024. Hakemus tehdään sähköisesti. Hakemuslomake on oltava jätettynä viimeistään 4.3.2024.
-
Ingegerd ja Edla voittivat liikuntakampanjan hiihtopaketit
Pedersören kunnan 675-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetty liikuntakampanja 675 on päättynyt. Yhteensä 748 liikkujaa, 335 aikuista ja 413 koululaista, täytti ja toimitti tuloskorttinsa liikuntatoimistoon.
-
Pietarsaaren kaupunki hakee seudun TE-johtajaa
Pietarsaari toimii vastuukuntana työllisyys- ja elinkeinopalveluiden järjestämisessä yhteisalueena naapurikuntien Kruunupyyn, Luodon ja Pedersören kanssa vuodesta 2025 alkaen.
-
Presidentinvaali 2024 – äänestyspaikkoihin muutoksia
Presidentinvaalin ensimmäinen vaali toimitetaan sunnuntaina 28. tammikuuta 2024 ja
mahdollinen toinen vaali sunnuntaina 11. helmikuuta 2024. Huomatkaa, että Pedersören kunnan äänestyspaikkojen määrää on kunnanvaltuuston päätöksellä vähennetty 13:sta 8:aan. -
Kunnantalon aukioloajat jouluna
Pedersören kunnantalo on kiinni 27.–29.12.2023. Perjantaina 22. joulukuuta suljemme klo 13.
-
Biokaasuautot ajavat kukista valmistetulla polttoaineella
Lupiinit polttoainesäiliössä? Aivan oikein. Tänä kesänä kukkalupiinit ja jättipalsamit on muutettu biokaasuksi Jepualla.
-
Kerää hiihtokilometrejä ja voita pyörä
Olemme nipin napin saaneet liikuntakampanjan 675 päätökseen – ja nyt on jo seuraavan liikuntahaasteen aika! Kulttuuritalo Ax ja IK Falken käynnistävät yhteisen hiihtokampanjan.
-
Ehdota ehdokkaasi Seuragaalaan 2024
Nyt on korkea aika ehdota ehdokkaasi Pedersören Seuragaalaan 2024. Juhla järjestetään Kolpin seuratalossa 26.1.2024 klo 19. Voit lähetä meille kaikki ehdotuksesi viimeistään 8.1.2024.
-
Kuudesluokkalaiset juhlivat itsenäisyyspäivää Sursik skolassa
Tiistaina 5. joulukuuta Pedersöre kutsui kaikki kunnan kuudesluokkalaiset juhlimaan juhlavuotta 675 ja Suomen itsenäisyyspäivää.
-
Kuvakilpailun oikeat vastaukset julkistetaan
Lepplaks kyläyhdistyksen järjestämä valokuvakilpailu on päättynyt. Oikein vastanneiden kesken on arvottu kolme voittajaa, joista kukin saa Cityryhmän lahjakortin.
-
Valtuusto hyväksyi rahoituksen pyörätielle Lillbyssä
Kunnanvaltuusto hyväksyi ensi vuoden talousarvion kokouksessaan maanantaina 4. joulukuuta 2023. Valtuusto päätti varata budjettivaroja pyörätien rakentamiseen valtatie 741 varrelle Lillbyssä.
-
Kunnanvaltuuston kokousta voi seurata suorana 4.12
Pedersören kunnanvaltuuston kokouksen suoraa lähetystä voi seurata Pedersöre kunnan Youtube-kanavalla maanataina 4.12 klo 9.00 alkaen.
-
Liikunta-arvonnan voittajat
Ajalta maaliskuu 2023 – lokakuu 2023 rekisteröitiin 19 208 liikuntasuorituksia kunnan kuntolaatikkoihin. Kymmenen kuntoilijaa ovat voittaneet palkinnon (lahjakortti á 40 euroa) arvonnassa.
-
Hallinto-oikeus hylkäsi Mastbackan tuulivoimapuistoa koskevat valitukset
Vaasan hallinto-oikeus on 27.11.2023 päättänyt hylätä kaikki valitukset Pedersören kunnanvaltuuston päätöksestä 2.5.2022, § 15, jossa valtuusto päätti hyväksyä Mastbackan tuulivoimapuiston osayleiskaavan.
-
Yleisötilaisuus koskien tiesuunnitelman luonnoksia Lillbyssä 4. joulukuuta
Pedersören kunta laatii tiesuunnitelmaa maantien 741 parantamiseksi Lillbyssä rakentamalla jalkakäytävä ja pyörätie välille Sliipintie – maantie 7390 (Jepuantie). Yleisötilaisuus tiesuunnitelmaluonnoksista järjestetään maanantaina 4. joulukuuta Purmo skolassa.
-
Talousarvioesitys 2024: Hillitty linja mutta suuria investointeja
Korkea investointitahti jatkuu Pedersöressä ensi vuonna, ja painopisteenä on edelleen lapset ja nuoret. Sandsund skolan ensimmäinen vaihe valmistuu ja Östensön entinen koulukiinteistö muutetaan päiväkodiksi. Yleisesti ottaen toiminnan avainsana on maltillisuus ilman, että pedersöreläisille tarjottavia palveluja heikennetään.
-
Knuts vesiosuuskunnan juomavettä ei enää tarvitse keittää
KALLAN YMPÄRISTÖTERVEYS TIEDOTTAA: Knuts vesiosuuskunnan aleueelle 9.11.2023 annettu ruoka- ja juomaveden keittokehotus ei ole enää voimassa. Tiistaina 14.11.2023 otetusta näytteestä ei ole todettu bakteereita.
-
Kunnan lapsiparlamentti kokoontuu ensi viikolla
Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 20.–26.11.2023 teemalla Lapsella on oikeus hyvinvointiin. Osana teemaviikkoa Pedersören lapsiparlamentti kokoontuu kunnantalolla keskiviikkona 22. marraskuuta.
-
Katso kunnanvaltuuston kokous suorana klo 19
Pedersöre kommunfullmäktiges följande möte hålls på måndag 13 november 2023 klockan 19.00. Allmänheten kan följa mötet via kommunens Youtubekanal.
-
Knuts vesiosuuskunnan juomavesi on keitettävä
Kallan Ympäristöterveys tiedottaa: Knuts vesiosuuskunta toimittaa talousvettä Monåssa Uudessakaarlepyyssä. Keskiviikkon 8.11.2023 otetussa vesinäytteessä on todettu Koliformisia bakteereja.
-
Tervetuloa Axåkers skolan avoimien ovien -tilaisuuteen
Axåkers skola ja esikoulu ovat valmistuneet, ja nyt yleisö pääsee tutustumaan uuteen koulurakennukseen. Torstaina 9. marraskuuta klo 18–20 järjestetään avoimien ovien tilaisuus.
-
Edsevön koulujen tulevaisuuden selvittäminen jatkuu
Vielä ei ole päätetty, miten Pedersöre ratkaisee Edsevön koulujen oppilasmäärän vähenemiseen ja Kållbyn päiväkodin ahtauteen liittyvät ongelmat. Vastanimetty toimikunta selvittää nyt mahdollisuutta yhdistää Edsevö skola ja Kållby skola sekä suomenkielisten oppilaiden mahdollista siirtämistä Sandsundin kouluun.
-
Kunnanhallitus esittää veronkorotusta
Kunnan toimintakulut kasvavat ensi vuonna. Kustannusten nousun kattamiseksi kunnanhallitus esittää tuloveroprosentiksi vuodelle 2024 tasan yhdeksän prosenttia, mikä merkitsee nykyisen veroprosentin korotusta 0,64 prosenttiyksiköllä.
-
Osallistu valokuvakilpailuun kirjastossa
Tule kirjastoon osallistumaan Lepplaks kyläyhdistyksen järjestämään valokuvakilpailuun. Valokuvia on yhteensä 22, ja sinun tehtäväsi on tunnistaa, mistä paikasta kunnassamme on kyse.
-
Ähtävän vesiyhtiön juomavettä ei enää tarvitse keittää
Kallan Ympäristöterveys tiedottaa, Ähtävän vesiyhtiön (Esse Vatten) vesiosuuskunnan-alueelle 17.10.2023 annettu ruoka- ja juomaveden keittokehotus ei ole enää voimassa. Kallan tiedottaa myös, että Nyby vattenandelslagin juomavetta ei enää tarvitse keittää.
-
Nybyn vesiosuuskunnan juomavesi on edelleen keitettävä
Kallan Ympäristöterveys otti kaksi talousvesinäytettä eri näytteenottopisteistä 23.10.2023. Näytteissä ei ole todettu koliformisia bakteereja eikä E.coleja. Enterokokkien näytetulokset eivät vielä ole valmistuneet. Keittokehotus jatkuu.
-
Esse Vattenin juomavesi on edelleen keitettävä
Kallan Ympäristöterveys otti kaksi (2) kpl talousvesinäytettä eri näytteenottopisteistä Ähtävän johtoverkostosta 23.10.2023. Näytteissä ei ole todettu koliformisia bakteereja eikä E.coleja. Enterokokkien näytetulokset eivät vielä ole valmistuneet. Veden keittokehotus jatkuu.
-
Concordian aamukahvikutsu yrittäjille
Concordia toivottaa Pedersören yrittäjät ja yritykset tervetulleiksi aamukahveille 25.10, joissa saatte ajankohtaiskatsauksen seudun elinkeinoelämästä sekä haettavana olevista rahoitusmahdollisuuksista.
-
Katso kunnanvaltuuston kokous suorana klo 19
Seuraava kunnanvaltuuston kokous pidetään maanantaina 23.10. klo 19 alkaen. Kokousta voi seurata suorana kunnan Youtube-kanavalla.
-
Ähtävän vesiyhtiön juomavesi on edelleen keitettävä
Kallan Ympäristöterveys ottaa uudet näytteet Ähtävän johtoverkostosta maanantaina 23.10.2023 ja keittokehotus on edelleen voimassa, lukuunottamatta niistä kyliä, joista aikaisemmin on tiedotettu, että asia ei koske, toisin sanoen Vitsjö, Kiisk, Lamabacka, Hjulfors och Kattilakoski.
-
Pietarsaaren veden tuloksia 16.10 otetuista näytteistä
Talousvedestä ei ole todettu enterokokkeja. Rauta-arvo eri näytteenottopisteissä vaihtelee 1200 – 2600 µg/l välistä. Raudan tavoitearvo 200 µg/l ei täyty, mutta ylitys ei aiheuta terveyshaittaa. Rauta-arvo 9.10.2023 otetussa näytteessä oli 57 µg/l.
-
Vedenkeittokehotus jatkuu Ähtävällä - koliformisia bakteereja ja E.coleja ei ole löydetty
Kallan Ympäristöterveys otti viisi (5) kpl talousvesinäytettä eri näytteenottopisteistä Ähtävä-alueella 18.10.2023. Näytteissä ei ole todettu koliformisia bakteereja eikä E.coleja. Enterokokkien näytetulokset eivät vielä ole valmistuneet ja niistä tiedotetaan erikseen.
-
Nyby Vesiosuuskunnan juomavesi on keitettävä
Nyby vesiosuuskunta toimittaa talousvettä osaan Kantlaxia Uudessakaarlepyyssä. 17.10.2023 otetussa vesinäytteessä on todettu koliformisia bakteereita ja E.coli. Kallan Ympäristöterveys tiedottaa, että kaikki juomavesi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi on keitettävä 5 – 10 minuuttia.
-
Klooraus alkaa – Ähtävän juomavesi on edelleen keitettävä
Kallan Ympäristöterveyden antama keittokehotus vesiyhtiö Esse Vattenin asiakkaille jatkuu. Muutamissa Lappforsin kylissä keittokehotus on peruttu.
-
Ilmoittaudu Move Mix -liikuntapäivään
Move Mix -liikuntapäivään ilmoittautuminen on alkanut. Ilmoittaudu täyttämällä lomake Move Mix - Liikuntapäivä.
-
Ähtävän vesiyhtiön juomavesi on keitettävä
Ähtävän vesiyhtiö, Esse Vatten, toimittaa talousvettä Ala-Ähtävälle, Ähtävälle, Bäckbylle ja Lappforsille Pedersöressä sekä muutamille kotitalouksille Evijärvellä. Yksi raakavesikaivoista on romahtanut ja likaista vettä on levinnyt talousvesiverkostoon. Kaikki juomavesi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi on keitettävä vähintään 5 – 10 minuuttia.
-
Poikiin kohdistuva väkivalta huolestuttaa kouluterveyskyselyssä
Kouluterveyskyselyn viimeisin raportti osoittaa huolestuttavia tuloksia Pedersören kannalta. Noin kolmannes 4–5-luokkalaisista pojista kertoo joutuneensa vanhemman tai muun aikuisen huoltajan väkivallan kohteeksi.
-
Vesinäytteiden tulokset saadaan tiistaina
Kallan Ympäristöterveys ottanut Pietarsaaren vedestä tänään 16.10.2023 seitsemän (7) viranomaisnäytettä eri paikoista. Viranomaisnäytteet on lähetetty laboratorioon analysoitavaksi. Ensimmäiset tulokset saadaan mikrobiologisista parametreistä huomenna tiistaina.
-
Viranomaisnäytteitä Pietarsaaren juomavedestä maanantaina
KALLAN YMPÄRISTÖTERVEYS TIEDOTTAA: Meneillä olevan Pietarsaaren Veden talousveden liian korkeiden rautapitoisuuksien johdosta, Kallan Ympäristöterveys tulee ottamaan seitsemän (7) viranomaisnäytettä eri näytteenottopaikoista huomenna maanantaina 16.10.2023.
-
Yleisövuorot liikuntahalleissa syyslomalla
Pedersören liikuntatoimisto tarjoaa maksuttomia yleisövuoroja Pedersöressä sijaitsevissa liikuntahalleissa syyslomalla.
-
Tervetuloa Move Mix -liikuntapäivälle
Varaa jo päivämäärä 11. marraskuuta kalenteriisi. Silloin järjestetään Move Mix -liikuntapäivä Sportiksessa ja LKI Areenalla Pännäisissä. Tapahtuma järjestetään klo 10.00-14.15.
-
Ympäristöterveys-
huollolle esitetään kaksi uutta virkaaKunnanhallitus esittää Pedersören kunnanvaltuustolle, että se perustaa kaksi uutta valvontaeläinlääkärin virkaa Ympäristöterveys Kallanin alueelle. Niistä toinen olisi vakituinen ja toinen kaksivuotinen.
-
Maatalousyrittäjä, on aika tehdä vuosilomahakemus
Maatalousyrittäjäna teet vuosilomahakemuksen sähköisesti Lomitusnetti-palvelussa. Siirry Melan verkkosivustolle, kirjaudu Lomitusnetti-palveluun pankkitunnuksilla ja jätä henkilökohtainen vuosilomahakemus.
-
Keittokehotus ei ole enää voimassa
Kallan ympäristöterveys tiedottaa, että Nykarleby Kraftverkin juomavettä ei enää tarvitse keittää.